tiistai 26. kesäkuuta 2012

Junalla Ruotsissa

Hei vaan kaikille elikkä HEJPÅALLA!11!! från Ylläs. Täällä on aikaa tutkia kaikenmaailman juna-aikatauluja ja suunnitella reiliä (koska kukaan muu ei sitä tee, vinkvink...). Seuraava info varmasti kiinnostaa eniten Anniinaa, mutta on myös hyödyllistä muille! Asiaan siis.

Tutkittuamme Ruotsin oman VR:n eli SJ:n sivuja huomasimme yhden ratkaisevan seikan: Luleåsta lähtee vain kaksi yöjunaa Tukholmaan (KLIK). Alkuperäinen suunnitelmammehan oli lähteä Luleåsta aikaisin ja olla Tukholmassa päivällä. Toisaalta toinen juna lähtee klo kahdeksan aikaan illalla ja on perillä seuraavana päivänä kolmelta, mutta siinä menee yksi päivä hukkaan. Minulla onkin uusi ehdotus!

Siis, ajatukseni olisi sellainen, että emme jäisi alkumatkasta Tukholmaan vaan kävisimme siellä ennen kuin lähtisimme. Tällöin voisimme (toivottavasti) tulla Tukholmaan aikaisin ja viettää siellä päivän. Illalla voisimme sitten lähteä yöjunalla Luleån ja olla aamulla siellä. Perillä (toivottavasti) joku voisi tulla hakemaan meitä, kenties jonkun vanhemmat? Voisimme lähteä sunnuntaina Tukholmasta ja käyttää viimeisen matkapäivämme silloin. Olisimme siis maanantaina kotona.

 Niin, miltä kuulostaa? :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Möyh

Kelpaako nassukoille tällainen idea? Voidaan kaikki kirjoittaa tänne (tai ainakin mä tuun kirjoittamaan) ja sitten tyypit voi lukea täältä. Voidaan myös suunnitella nyt aluksi tänne niin saadaan selkeä suunnitelma aikaan ihan kaikkien näkyville.

Sitten reilin aikana voi tyypit sitten lukea täältä meidän kuulumisia niin ei tule suru puseroon. Itse kannatan täysin avointa blogia, jota kuka tahansa voi lukea, mutta voidaan toki pitää tää ihan tietyn porukan tiedossa vaan ja laittaa näkyviin vain kutsutuille lukijoille. Miten vaan haluatte.

Follow my blog with Bloglovin